
Vaivaton ja huolellinen nuohous Kolarissa
Kaipaatko ammattitaitoista ja luotettavaa nuohoojaa Kolariin? Nokikaveri saapuu apuun! Tarjoamme täsmällistä nuohouspalvelua omakotitaloille, kesämökeille kuin yrityksille.
Missionamme on tehdä nuohouksesta vaivatonta ja hoitaa puolestasi kaikki – ajan varaamisesta siistiin nuohoukseen. Meidän kanssamme homma sujuu turvallisesti ja luotettavasti toiveitasi kuunnellen.
NUOHOUS KOLARI
Vuonna 2019 tapahtui muutos pelastuslaissa. Muutoksen myötä pelastuslaitokset eivät enää vastaa nuohouspalvelujen järjestämisestä, vaan vastuu siirtyi asukkaille. Vuosittaisista nuohouksista huolehtiminen on ensisijaisen tärkeää, sillä vakuutusyhtiö ei korvaa mahdollisten tulipalojen aiheuttamia vahinkoja, mikäli kiinteistön savuhormeja ja tulisijoja ei nuohota lain edellyttämällä tavalla.
Nokikaverin tavoitteena onkin siirtää vastuu nuohoojille huolehtimalla tulisijojen ja savuhormien säännöllisestä nuohouksesta sekä niiden turvallisen käyttökunnon varmistamisesta. Me huolehdimme, että kotonasi on turvallista vuodesta toiseen.
TYYTYVÄISYYTESI ON MEILLE TÄRKEÄÄ
Sinun tyytyväisyytesi on meille ensisijainen tavoite. Siksi kuuntelemme tarkasti tarpeitasi ja räätälöimme palvelumme juuri sinun tarpeisiisi sopivaksi. Pidämme sinut ajan tasalla prosessin etenemisestä ja olemme helposti tavoitettavissa, mikäli sinulla on kysyttävää tai huolenaiheita.
VAIVATONTA NUOHOUSTA
Arjen kiireessä vuosittaisen nuohouksen ajankohta voi helposti unohtua. Siksi tarjoamme hoitosopimuksen, joka pitää sinut ajan tasalla vuodesta toiseen. Saat ajoissa muistutuksen tekstiviestillä, jolloin voit varata ajan helposti vastaamalla viestiin tai olemalla meihin yhteydessä
NUOHOUSPALVELU, JOKA VASTAA TARPEISIISI
Nokikaveri tarjoaa suurella sydämellä järjestettyä nuohouspalvelua. Meiltä saat helposti niin kertanuohouksen kuin vuosittaiset käynnit – varaa aikasi verkossa, puhelimitse tai sähköpostitse. Joustava palvelumme pyrkii vastaamaan tarpeisiisi, kerrasta toiseen.
NUOHOUS KOLARI
Nuohoojat alueellasi
Mikä on Nokikaveri?
Nokikaveri on valtakunnallinen nuohouspalvelu, joka työllistää alueellasi pitkään toimineita nuohoojia. Tavoitteenamme on mahdollistaa helppo ja luotettava nuohouspalvelu – oli kyseessä kotitalous, mökki tai yritys.
Kiinnostuksemme nuohousalaan heräsi nuohouslain uudistuttua vuonna 2019. Näimme tarpeen uudenlaiselle nuohouspalvelulle huomatessamme, ettei lakimuutoksen myötä tarvittaviin muutoksiin oltu vielä ryhdytty. Nokikaveri perustettiin ajatukselle, että alan toimintaa tulisi kehittää ja rakentaa uudestaan nykyisen lainsäädännön pohjalta kehittäen uutta, mutta säilyttäen hyväksi todetut ja toimivat toimintatavat. Lopputuloksena saatiin siisti, laadukas, edullinen ja asiakkaan tarpeisiin mahdollisimman hyvin vastaava nuohouspalvelu.
Tarjotaksemme kokonaisvaltaista palvelua Nokikaverit ovat asiantuntijoita savuhormien ja tulisijojen puhdistamisen lisäksi niiden käytössä ja koko asunnon ilmanvaihdossa. Haluamme tehdä suomalaisesta asumisesta puhdasta, turvallista ja ennen kaikkea huoletonta.


