NOKIKAVERI

Nuohous Tornio

Kuvituskuva nuohoojasta valmiina suorittamaan nuohousta.
Nuohooja palvelemassa asiakasta

Kokonaisvaltaista nuohouspalvelua Torniossa

Vuonna 2019 tapahtuneen nuohouslain muutoksen myötä poistui pelastuslaitoksien velvoite järjestää tulisijojen ja savuhormien säännöllistä nuohousta sekä huolehtia niiden turvallisesta käyttökunnosta. Vastuu on nyt asukkailla itsellään ja mikäli tulipalo syttyy eikä savuhormeja ja tulisijoja ole nuohottu asianmukaisesti, vakuutusyhtiö ei korvaa vahinkoja. 

Nokikaverin tavoitteena on keventää taakkaasi ja ottamaa osa vastuusta omille harteillemme. Me huolehdimme, että voit nauttia savupiippujen turvallisuudesta vuodesta toiseen.

Informaatio-merkki huomiomerkkinä tärkeästä tiedosta.

NUOHOUS TORNIO

Etsinnässä nuohooja Torniosta? Me palvelemme! Nokikaveri tarjoaa ensiluokkaista nuohousta kaikenlaisten kiinteistöjen hormien puhdistamiseen olisi sitten kyseessä omakotitalokesämökkitaloyhtiö tai yritys. Sitoudumme huolelliseen ja täsmälliseen palveluun, jonka myötä sinä voit rauhassa keskittyä muihin asioihin. Kokeneet nuohoojamme saapuvat sovitusti ja suorittavat työnsä täydellä sydämellä.

Kuva cherk-merkistä painottamassa hyötyjä Nokikaverin nuohouspalvelusta.

KAIKENLAISET KOHTEET

Omakotitalo, kerrostalo, kesämökki tai yritys – kaipasit nuohousta kohteelle tai toiselle, me huolehdimme siitä ammattitaidolla. Kuuntelemme aina toiveitasi, sillä tyytyväisyytesi on meille kunnia-asia. 

Kuva cherk-merkistä painottamassa hyötyjä Nokikaverin nuohouspalvelusta.

DIGITAALINEN NUOHOUSTODISTUS PYSYY TALLESSA

Tärkeiden papereiden säilyttäminen digitaalisena on helpoin tapa pitää ne tallessa. Siksi Nokikaveri lähettää nuohouksesta todistuksen sinulle sähköisenä taaten sen kätevän säilytyksen ja tarkastelun.

Kuva cherk-merkistä painottamassa hyötyjä Nokikaverin nuohouspalvelusta.

PAIKALLINEN NUOHOOJASI

Nokikaveri on luottonuohoojasi – meillä työskentelee useita pitkään nuohonneita ammattilaisia, jotka tarjoavat nuohousta turvallisesti, edullisesti ja luotettavasti. Me haluamme olla helposti saavutettavissa ja sinua lähellä.

Kuva cherk-merkistä painottamassa hyötyjä Nokikaverin nuohouspalvelusta.

KÄTEVÄ AJANVARAUS

Nokikaverilla varaat aikasi helposti ja kätevästi verkossa, puhelimitse tai sähköpostitse. Joustava palvelumme pyrkii vastaamaan tarpeisiisi, kerrasta toiseen.

NUOHOUS TORNIO

Nuohoojat alueellasi

Mikä on Nokikaveri?

Nokikaveri on valtakunnallinen nuohouspalvelu, joka työllistää alueellasi pitkään toimineita nuohoojia. Tavoitteenamme on mahdollistaa helppo ja luotettava nuohouspalvelu – oli kyseessä kotitalous, mökki tai yritys.

Kiinnostuksemme nuohousalaan heräsi nuohouslain uudistuttua vuonna 2019. Näimme tarpeen uudenlaiselle nuohouspalvelulle huomatessamme, ettei lakimuutoksen myötä tarvittaviin muutoksiin oltu vielä ryhdytty. Nokikaveri perustettiin ajatukselle, että alan toimintaa tulisi kehittää ja rakentaa uudestaan nykyisen lainsäädännön pohjalta kehittäen uutta, mutta säilyttäen hyväksi todetut ja toimivat toimintatavat. Lopputuloksena saatiin siisti, laadukas, edullinen ja asiakkaan tarpeisiin mahdollisimman hyvin vastaava nuohouspalvelu.

Tarjotaksemme kokonaisvaltaista palvelua Nokikaverit ovat asiantuntijoita savuhormien ja tulisijojen puhdistamisen lisäksi niiden käytössä ja koko asunnon ilmanvaihdossa. Haluamme tehdä suomalaisesta asumisesta puhdasta, turvallista ja ennen kaikkea huoletonta.