
Osaavaa ja luotettavaa nuohousta Ylitornion alueella
Kun kaipaat osaavaa ja luotettavaa nuohousta Ylitorniossa, pyydä Nokikaveri apuun. Me nuohoamme kaikenlaisten kiinteistöjen tulisijat ja savuhormit ammattitaidolla, oli sitten kyseessä omakotitalo, vapaa-ajan asunto, taloyhtiö tai yritys. Suuresta ja kokeneesta tiimistämme löytyy varmasti osaaja juuri sinun tarpeisiisi.
Missionamme on tehdä nuohouksesta vaivatonta ja hoitaa puolestasi kaikki – ajan varaamisesta siistiin nuohoukseen. Meidän kanssamme homma sujuu turvallisesti ja luotettavasti toiveitasi kuunnellen.
NUOHOUS YLITORNIO
Vastuu nuohouksen asianmukaisesta ja ajantasaisesta hoitamisesta siirtyi pelastuslaitoksilta asukkaille lakiuudistuksen myötä vuonna 2019. Siitä lähtien kiinteistöjen tulisijojen ja savuhormien säännöllisestä nuohoamisesta huolehtiminen on ollut asukkaiden vastuulla – ja mikäli nuohousta ei suoriteta ajallaan, ei vakuutus korvaa mahdollisen tulipalon aiheuttamia vahinkoja.
Kiireiden arjen keskellä nuohouksen muistaminen unohtuu kuitenkin helposti – ja siksi Nokikaveri on kehittänyt avuksesi palvelun, jota hyödyntämällä kiinteistösi turvallisuus on varmistettu vuodesta toiseen.
SIISTIÄ JA VAIVATONTA
Nuohous kuulostaa sotkuiselta puuhalta, mutta me Nokikaverilla osoitamme, että hyvällä valmistelulla homma hoituu siististi. Irtaimistosi huolellisen suojaamisen lisäksi myös vakuutamme tavarasi nuohouksen ajaksi – ei siis huolta, vaikka et olisikaan paikalla nuohouksen aikana.
VARAA AIKA HELPOSTI
Nokikaveri tarjoaa suurella sydämellä järjestettyä nuohouspalvelua. Meiltä saat helposti niin kertanuohouksen kuin vuosittaiset käynnit – varaa aikasi verkossa, puhelimitse tai sähköpostitse.
NUOHOUS YLITORNIO
Nuohoojat alueellasi
Mikä on Nokikaveri?
Nokikaveri on valtakunnallinen nuohouspalvelu, joka työllistää alueellasi pitkään toimineita nuohoojia. Tavoitteenamme on mahdollistaa helppo ja luotettava nuohouspalvelu – oli kyseessä kotitalous, mökki tai yritys.
Kiinnostuksemme nuohousalaan heräsi nuohouslain uudistuttua vuonna 2019. Näimme tarpeen uudenlaiselle nuohouspalvelulle huomatessamme, ettei lakimuutoksen myötä tarvittaviin muutoksiin oltu vielä ryhdytty. Nokikaveri perustettiin ajatukselle, että alan toimintaa tulisi kehittää ja rakentaa uudestaan nykyisen lainsäädännön pohjalta kehittäen uutta, mutta säilyttäen hyväksi todetut ja toimivat toimintatavat. Lopputuloksena saatiin siisti, laadukas, edullinen ja asiakkaan tarpeisiin mahdollisimman hyvin vastaava nuohouspalvelu.
Tarjotaksemme kokonaisvaltaista palvelua Nokikaverit ovat asiantuntijoita savuhormien ja tulisijojen puhdistamisen lisäksi niiden käytössä ja koko asunnon ilmanvaihdossa. Haluamme tehdä suomalaisesta asumisesta puhdasta, turvallista ja ennen kaikkea huoletonta.


